Avautuu uuteen välilehteen
15/10/2026

Räätälistudio BQ uusiin toimitiloihin

Räätälistudio BQ tarjoaa yksilöllisiä ja korkeatasoisia mittatilausvaatteita Helsingissä ja Tampereella. Vaikka yritys tunnetaan juhlapukeutumisesta, kuuluvat sen valikoimaan myös mittatilauksena tehdyt kauluspaidat, pikkutakit, päällystakit sekä suorat housut. 

Uusi osoite löytyy Kalevankadulta

Helsingin toimipisteen uusi sijainti Kalevankadulla on hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Liiketila sijaitsee noin puolen kilometrin päässä Helsingin rautatieasemalta, ja myös Kampin metroasema sekä bussiyhteydet ovat helposti saavutettavissa. Uusi putiikkitila tarjoaa viihtyisän ja kodinomaisen ympäristön mittatilausvaatteiden valintaan, tilaamiseen ja sovittamiseen. Ympäristön tunnelma tekee liikkeessä asioinnista kokonaisvaltaisen elämyksen: Kalevankatua lähialueineen pidetään yhtenä Helsingin kauneimmista alueista, ja vieressä kulkeva Fredrikinkatu tunnetaan pienistä putiikeistaan ja designliikkeistään. 

Henkilökohtaista palvelua ja satoja kangasvaihtoehtoja

Räätälistudiossa asiointi pohjautuu ennen kaikkea henkilökohtaiseen palveluun. Ajanvarauksen myötä jokainen asiakas saa sovittaa ja valita vaatteensa ilman kiirettä, jonotusta tai ohikulkijoiden katseita. Kokenut ja ammattitaitoinen henkilökunta auttaa tutustumaan laajoihin kangasvaihtoehtoihin ja löytämään juuri itselle sopivat pukeutumisratkaisut. 

Tutustu Räätälistudio BQ:n avajaistarjouksiin yrityksen verkkosivuilla → 

Tarvitsetko apua yrityksesi alkuvaiheen rahoitukseen ja liiketoimintasi tehostamiseen?

Sovi tapaaminen tiimimme kanssa