#
12-9-2024
Ajankohtaista

”Erikoisosaamistani on rahoitusvalmiuksien parantaminen”  

Startup Lionsin hallituksen puheenjohtajaksi elokuussa valittu Vesa Lehtinen tuo tiimiimme lisää laaja-alaista ja toimialariippumatonta osaamista liiketoimintojen kehittämisestä sekä kattavat verkostot erilaisiin rahoitusmahdollisuuksiin. Hän on kokenut enkelisijoittaja, sarjayrittäjä ja meritoitunut hallitusammattilainen, jonka sydän sykkii yrittämiselle.

Lehtinen korostaa yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnallisena voimana. Startup-yritysten nopeatempoisuus ja innovatiivisuus kiehtovat häntä enemmän kuin suurten organisaatioiden toimintamallit.  

Startupien käytännönläheisestä kehittämisestä ja valmentamisesta innostuva Lehtinen on seurannut Startup Lionsia jo useiden vuosien ajan, ja hänelle entuudestaan tuttuja ovat yhtiön pitkäaikaiset hallituksen jäsenet Jukka Huikari ja Jari Puranen. Kun Huikari otti häneen yhteyttä tiedustellen kiinnostusta, oli päätös hypätä Startup Lionsin matkaan Lehtiselle luonnollinen jatkumo. 

Lehtinen on sijoittanut yrityksiin omia varoja jo vuodesta 2011 ja omaa vankan taustan liiketoimintojen strategisesta kasvattamisesta sekä kansainvälistämisessä. ”Pystyn auttamaan startup-yrityksiä erityisesti rahoitusvalmiuden parantamisessa. On tärkeää varmistaa se, että liiketoiminnan kasvu on kannattavaa myös rahoittajien ja sijoittajien näkökulmasta. Kysynnän lisäksi yritys tarvitsee osaavan tiimin ja tuotteen, joka on kunnossa. Verkostoni avulla autan löytämään oikeat kanavat ja resurssit.”

Startupien on monesti vaikea saada rahoitusta, siksi on hyvä tiedostaa erilaiset mahdollisuudet. Lehtisellä on laajat verkostot rahoittajiin ja sijoittajiin kansainvälisesti. Hän on jäsen FIBANissa, EBANissa, Sophia Business Angelsissa (SBA) ja Flying Finn Angelsissa (FFA), joka keskittyy naisyrittäjien ja naisvetoisten organisaatioiden rahoitushaasteisiin.       

Rahoittamisen ohella Lehtisellä on halu auttaa alkuvaiheen yrityksiä laajemminkin. Esimerkiksi pitchaus-tilaisuuksissa onnistuminen voi ratkaista startup-yrityksen tulevaisuuden. Lehtisellä on vankat näytöt siitä, miten oikeanlaisen valmennuksen avulla pitchauksissa voi menestyä.   

Startupit joutuvat usein toimimaan vajavaisilla resursseilla, ja tätä haastetta Lehtinen on valmis ratkomaan Startup Lionsissa. Hän voi olla tukena esimerkiksi seuraavilla osa-alueilla: 

  • liiketoiminnan kansainvälistäminen 
  • liiketoiminnan strateginen kehittäminen 
  • rahoitusvalmiuksien parantaminen 
  • rahoituskanavien löytäminen  
  • pitchaus-valmennus 

Lämpimästi tervetuloa Startup Lionsiin!