#
8-5-2024
Ajankohtaista

Matti Koivunoro toimitusjohtajaksi, noin puolet maapallon asukkaista voisi hyötyä Coldinsin eristekeksinnöstä

Coldins on alkujaan muuramelainen startup-yritys, joka on pian tuomassa patentoidun eristeratkaisunsa markkinoille. Coldinsin kehittämä uudenlainen eristeratkaisu hyödyntää yksinkertaisia fysiikan lakeja pitääkseen lämmön ulkona ja viilentääkseen rakennuksia. Yhtiön eristekeksinnöllä voidaan vastata ilmaston lämpenemisen myötä lisääntyvään rakennusten jäähdytystarpeeseen ilman sähkökäyttöisiä jäähdytyslaitteistoja.


Toukokuun alusta Coldinsin toimitusjohtajana on aloittanut Matti Koivunoro. Koivunoro on rakennustekniikan diplomi-insinööri, jolla on laajalti kokemusta erilaisista rakennusalan johtotehtävistä. Viimeksi Koivunoro on toiminut rakennusalan yritys VRP Etelä-Suomen toimitusjohtajana.


– Coldinsissa minua kiinnosti heti, kuinka yksinkertaisesta keksinnöstä lopulta on kyse.  On hienoa, että eristeen avulla saadaan säästettyä jäähdytysenergiaa ja tehtyä näin maailmasta hiukan parempi paikka. Coldinsin eristeellä on valtava markkinapotentiaali, sillä lähes puolet maailman väestöstä asuu kuumissa olosuhteissa, Koivunoro kertoo.


Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi, että globaalisti jopa 10 prosenttia koko maailman kaikesta sähköstä käytetään kiinteistöjen viilentämiseen. Ilmaston lämmetessä yhä suurempi osa maailman väestöstä tulee kärsimään kuumuudesta ja tarve energiatehokkaalle rakentamiselle ja nimenomaan viilennykselle tulee kasvamaan merkittävästi.


Fokuksessa tuotekehitys ja Lähi-idän markkinat


Coldinsin hallituksen puheenjohtaja Johan Backas kommentoi Koivunoron nimitystä seuraavasti: 
– Olemme siinä vaiheessa patenttiprosessissa ja tuotekehityksessä, että on aika lähteä kaupallistamaan tuotetta ja vahvistamaan organisaatiota. Koivunoro tuo Coldinsille sellaista kyvykkyyttä ja osaamista, jota tarvitsemme kansainvälistymiseen ja nopeaan kasvuun.


Eristeidean isä, yrityksen perustaja Juha Helin siirtyy nimityksen myötä toimitusjohtajan roolista teknisen johtajan tehtäviin. Helin kertoo, että tämä vapauttaa hänelle enemmän aikaa keskittyä tuotteen teknisten ominaisuuksien optimointiin ja korostaa Koivunoron tuovan Coldinsille kaivattua näkökulmaa rakennusalalta.

Parhaillaan on käynnissä rahoituskierros, jossa etsitään sijoittajia tukemaan tuotteen viemisessä markkinoille. Ensimmäisenä yhtiö tähtää Lähi-idän markkinoille, joissa tiedetään olevan kysyntää tämän tyyppisille vihreää siirtymää tukeville teknologioille.

Lisätietoja antavat:

Koivunoro verkkoversio.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Matti Koivunoro, toimitusjohtaja
+358 50 596 6690
matti.koivunoro@coldins.com

 

Johan Backas, hallituksen puheenjohtaja
+358 40 555 9294
johan.backas@coldins.com