
Osakastapaamisessa perehdyttiin Startup Lionsin strategiaan ja tulevaisuuden näkymiin – Ääneen pääsivät myös sijoituskohdeyrityksemme
Viime viikon torstaina 6.10. järjestimme osakkaillemme tapahtuman, jossa he pääsivät tapaamaan Startup Lionsin uutta hallitusta ja toimitusjohtajaa. Lisäksi yhtiömme sijoituskohdeyritykset pääsivät pitchaamaan omia liikeideoitaan.
Ilta alkoi hallituksen terveisillä. Hallitusta edustanut Martin Seppälä avasi yrityksemme visiota: ”Startup Lions Oy on tunnetuin, luotettavin ja ketterin alkuvaihteen sijoituksia tekevä yritys, joka tuottaa omistajilleen tasaista tuottoa.” Vuonna 2027 meidät tunnetaan muun muassa kiinnostavana ja luotettavana toimijana, markkinajohtajana ja tunnettuna brändinä, vastuullisena sekä halutuimpana (pre-)seed partnerina.
Toimitusjohtajamme Johan Backas perehtyi nykytilanteemme lisäksi lähikuukausien fokukseemme. Kaiken perustana on fuusion toteutuminen, jonka lisäksi vakaa rahoituspohja annin täyttymisen myötä on edellytys tavoitteidemme saavuttamiseksi. Jatkossa toimimme aktiivisesti uusien sijoituskohteiden löytämiseksi, rakennamme brändiä, tunnettuutta ja luotettavuutta sekä luomme suhteita rahoittajiin. Tämän lisäksi tavoitteenamme on tehdä 1–2 exittiä ja valmistella listautumisprosessia.
Paikalla olivat lisäksi kahdeksan kolmestatoista sijoituskohdeyrityksestämme, jotka esittelivät itsensä ja ideansa muutamassa minuutissa. Mukana olivat: Dermeco, Delva, DiabetesSara, Koneikko, NWB Finland, Ovio Carbook, Räätälistudio BQ, Safe Payment Group sekä Snowsus. Tutustu tarkemmin sijoituskohdeyrityksiimme: https://startuplions.fi/portfolio
Tapaamisessa oli mukana noin puolet Startup Lionsin osakkaista. Oheisella videolla tunnelmia osakastapaamisesta.
Osakkaamme kommentoivat tapahtuman jälkeen muun muassa sitä, että sijoituskohdeyrityksissämme on paljon potentiaalia kasvuun ja jopa menestystarinoihin niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Illan minimessuilla osakkaat pääsivät myös henkilökohtaisesti tutustumaan yritysten edustajiin.
Startup Lionsin osakeanti on vielä käynnissä. Tule mukaan sijoittajaksi.
Vastasimme myös yhteistyössä Sijoittaja.fi kanssa sijoittajien esittämiin kysymyksiin.